Oma, rakas isoisäni vetelee viimeisiä. Aivot ovat jo muusia, joten sukututkimus pitää suorittaa jäljelle jääneiden dokumenttien perusteella. Tehtävä on yllättävän vaikea. Eilen googletin vaarin nimen enkä löytänyt mitään. EN YHTÄÄN MITÄÄN! Se tuntui pahalta, aivan kuin kuolema olisi jo tapahtunut ja kaikki jäljet kadonneet.

Näkymättömyyden luoman kalseuden karkotukseksi kirjoitin muistivihkoon kaiken, minkä vaarin elämästä tiesin. Jaottelin vaarin elämän Tolstoin mukaan lapsuuteen, poikavuosiin ja nuoruuteen ja kaikkeen siihen, mitä tuli nuoruuden jälkeen. Viimeinen osa on erityisen hankala ja laaja. Luultavasti joudun jakamaan sen erilaisiin uusiin osiin tulevaisuudessa.

 

Vaarin lapsuudesta tietoa on ehkä määrällisesti eniten. Tämä on mielenkiintoista, koska aika on kuitenkin ajallisesti kaikkein uloimmalla janalla. Ehkä se johtuu siitä, että kuuntelin vaarin tarinoita eniten omassa lapsuudessani.

Joka tapauksessa kirjasin jokaisesta jaksosta ylös tietämäni toimijat ja tapahtumat. Lapsuuden ydintoimijoita ovat vaarin isä ja äiti, mummo, isoveli Aksu, sisko Hilkka ja nuorempi veli, jonka nimeä en muista. Muita toimijoita ovat Heikkilän pojat, kukkamummo, joka vaarin lapsuudessa oli pieni kyttyräselkäinen tyttö ja kaksi punasotilasta. Lisäksi mukana pyörii iso kasa renkejä ja piikoja, muita lapsia ja hevosia.

 

Lapsuuden tapahtumia, joita en ole laittanut mihinkään tärkeysjärjestykseen, ovat ainakin jouluyön jumalanpalvelus, jonne mentiin hevosella, kukkamummon kiusaaminen, hippaleikki Heikkilän poikien kanssa, Aksun keksimä perunamuusihuijaus, jossa perunamuusia siveltiin paksusti leivän päälle ja valehdeltiin sen olevan voita, kilpailu siitä kuka syö eniten kanamunia isosta kulhosta aamupalalla, hiihtäminen Aksulla perityillä suksilla, heinän sekaan piiloutuminen punasotilaiden hyökätessä ja pään vierestä suhahtanut talikko, kun punasotilaat sohivat heiniä talikolla varmistaakseen, ettei kukaan päässyt pakenemaan.

Poikavuosien aikana tärkeät henkilöt saavat vain yhden uuden jäsenen eli opettajan. Tapahtumia ovat kansakoulun pitkät koulumatkat, jotka taitettiin hiihtäen, läksyjä kuulosteleva opettaja ja oppikoulu, joka suoritettiin läheisessä kirkonkylässä, jossa myös asuttiin viikot. Poikavuodet ovat tiedollisesti ikävän vajaat ja ikävän kaukana. Jotain täytettä saan kuitenkin luultavasti omalta äidiltäni ja isoäidiltäni ja Hilkka-tädiltä eli vaarin siskolta.

 

Nuoruudesta tiedän taas enemmän. Uusia toimijoita ovat ainakin Erkki-setä eli isoäitini veli, Nuppu-täti ja Esko Riekki. Välillisiä toimijoita ovat myös Helsingin yliopisto ja tarkemmin yleisen valtio-opin laitos ja koko se Snellman ym. hässäkkä.

Tapahtumia ovat vanhempien hyvästeleminen ja Helsinkiin muuttaminen, Aksun jääminen kotimieheksi eli ilman yliopistokoulutusta, muuttaminen vuokralle Etu-Töölön Nuppu-tädin luokse, Nuppu-tädin veljen omistamaan italialaisen muotokuvamaalarin maalaamaan naisen muotokuvaan ihastuminen, juopottelu ja yleinen opiskelijaintomieli Erkin kanssa, sodan alkaminen, Riekin värväämänä ns. panttipataljoonaan.

 

Aikuisuuden uusia toimijoita ovat Inkeri (tuleva vaimo), neljä tytärtä, yksi kuollut poika, anoppi, appi, 7 lapsenlasta ja yksi lapsenlapsenlapsi ja lukuisat järjestöystävät, sotaveteraanitoverit, työkaverit, serkut, siskonlapset ja muut. Tapahtumiakin on liikaa kirjattavaksi.

Erityisen hankala on oman syntymäni jälkeinen aika. Siitä lähtien saan kamppailla myös omien muistojeni kanssa. Oman ongelmansa muodostavat myös äiti ja tädit, joiden kertomukset koskettavat usein ainakin välillisesti vaaria. Nuoruuteen asti vaarin elämä näyttäytyy minun silmissäni ainakin periaatteessa juuri sellaisena kuin hän on sen minulle halunnut näyttää. Tästä eteenpäin joudun jouhimaan useampien ja myös vaarille epämieluisien muistojen keskellä.