Vaari- tietoni on lisääntynyt. Aloitan lapsuudesta. Vaarin sisarukset järjestyksessä olivat Akseli (Aksu), Pentti, Elvi ja Kaarlo. Vaarin paras ystävä oli hänen serkkunsa, joka myös oli heiveröinen ja sairasteleva. Vaarin isän nimi oli Heikki. Vaarin vanhemmilla oli ainakin kaksi renkiä.

 

Autoja ei juuri maaseudulla näkynyt vaarin lapsuudessa. Sen takia lapset juoksivat aina auton nähdessään tien laitaan ja nostivat lakkinsa.

Vaari oli heiveröinen lapsi, siksi hänet lähetettiin opiskelemaan. Kaikista muista lapsista tuli maanviljelijöitä. Vaari ei pitänyt peltotöistä.

 

Poikavuosina vaari aloitti keskikoulun kirkonkylässä. Kirkonkylään oli matkaa 15 kilometriä. Pitkän matkan takia, vaari asui viikot kirkolla ja kävi vain viikonloppuisin kotona.

Vaarin setä Oiva Raitis työskenteli kustannustoimittajana ja lähetti joka joulu lapsille laatikollisen kirjoja. Kirjoja vaari lueskeli milloin missäkin heinäkasassa tai ladossa samalla, kun vältteli raskaita maatöitä.

 

15-vuotiaana vaari sai rippilahjaksi taskukellon. Vaari kysyi kellon arvoa orimattilalaisesta liikkeestä. Myyjä kertoi sen olevan kellojen Chevrolet.

Lukion vaari kävi Lahdessa. Etäisyys oli niin pitkä (autolla nykyisin 40 minuuttia), että vaari vieraili kotonaan vain muutaman kerran vuodessa. Vaari ei viihtynyt Lahdessa. Hän ikävöi kotia.

Nuoruuteen olen löytänyt myös muutaman tapahtuman lisää. Vaari liittyi panttipataljoonaan suutuspäissään. Hän suoritti samaan aikaan asepalvelusta ja oli saanut rangaistuksen luvattomasta poissaolosta. Liittymisen jälkeen vaarin ei enää tarvinnut suorittaa rangaistusta.

 

Sen jälkeen kun panttipataljoona lähetettiin Suomeen Suomen sodan alettua, vaari liittyi vapaaehtoisena Saksan SS-joukkoihin. Kaukasukselta vaari löysi joitakin suomea tai sen kaltaista kieltä puhuvia kyläyhteisöjä.

Vaarilla ei ollut taskuja, joten hän säilytti taskukelloaan housunpuntissa. Kerran kun hän hyppi lämpimikseen, kello putosi ja vaari talloi sen päälle useita kertoja. Lasi meni rikki. Vaari vei kellon kellosepän korjattavaksi Puolassa tai Itävallassa.

 

Sodan jossain vaiheessa vaari sairastui lavantautiin (tai malariaan). Parannuttuaan vaari ei enää halunnut tai voinut sotia vaan palasi Suomeen. Hän matkasi kuukausia Saksan miehittämien alueiden poikki sotaa vastaan. Virossa hänestä huolehti joku ystävällinen perhe. Suomeen pääseminen oli vaikeaa, koska Suomi oli sodassa. Suomen armeijassa vaari ei koskaan sotinut.

Suomessa Vaari nai Inkerin, jonka kanssa oli ollut kirjeenvaihdossa sodan aikana. Ennen häitä, kihlausaikana, Inkeri työskenteli sairaanhoitajana. Paikan hän sai vain siksi, että vaari oli ostanut hänelle liian ison kihlasormuksen ja se oli pienennettävänä työhaastattelun aikana. Ensimmäisenä työpäivänä lääkäri sanoi Inkerille ”Emme me olisi palkanneet neitiä, jos olisimme tienneet hänen olevan kihloissa.”

 

Häissä Inkerillä oli valkoinen, pitkähihainen pitsipuku. Häämatkalle pariskunta lähti Hirvihaaraan. Matkan jälkeen vaari palasi Helsinkiin opintojaan viimeistelemään. Inkeri muutti vaarin kotitilalle väliaikaisesti, koska sodanjälkeisessä Suomessa maaseudulla elintarvikkeista oli vähiten pulaa. Inkeri pelkäsi erityisesti lampaiden keritsemistä ja matonkutomista joihin ei ollut kaupunkilaistyttönä tottunut. Vaarin isä Heikki kuitenkin piti Inkeristä ja totesi” tämän tytön tulleen sukuun rakkauvesta ei rahasta.”

Yliopisto-opinnot eivät vaarille maittaneet sodan jälkeen. Lakipykälien ulkoluku tuntui hänestä lapselliselta. Inkerin äiti painosti vaaria päättämään lukunsa. Inkeri suuttui äidilleen niin, ettei päästänyt häntä kotiinsa ennen kuin äiti oli luvannut olla kyselemättä Oivan luvuista. Vaarin serkulla luvut sujuivat paremmin.