Eilen pelkäsin pitkästä aikaa nukkumaanmenoa. Notkuin television edessä pitkään ja hartaasti. Koska olin jo pessyt hampaat ja polttanut iltatupakan, en voinut edes julistaa itselleni poikkeustilaa. Poikkeustila tarkoittaa suurelle tunteelle (yleensä ahdistukselle) antautumista. Poikkeustilassa kaikki kuten tupakointi, viina, ahmiminen ja mikä tahansa tosi-tv ovat sallittuja.

Itse asiassa illan venyminen ei ollut yllätys. Olen jo pitkin viikkoa huomannut elimistössäni orastavaa epäluuloa iltamenoja kohtaan. Syy on huonosti valittu yöpöytäkirja. Yöpöytäkirjan pitää houkutella sänkyyn. Se on vaativa tehtävä, onhan kirjan voitettava television audiovisuaalinen hehku.

Tämän hetkinen yöpöytäkirjani on Elizabeth Kostovan The Historian. Jossain arvostelussa se niputettiin samaan genreen Niffenneggerin The Time Traveler´s wifen kanssa. Aikamatkaajan vaimo oli loistava yöpöytäkirja. Vietin sen parissa monta mukavaa yötä ja raukeaa aamua. Historiantutkija on pelkästään tylsää, itseään toistavaa ja kömpelösti vanhaa myyttiä hyväksi käyttävää huonoa viihdettä.

Yöpöytäkirjan pitää olla kevyt ja viihdyttävä. Se saa stimuloida unia, mutta se ei saa muuttua niiksi. Kansalliset tai kansainväliset bestsellerit ovat usein hyviä yöpöytäkirjoja. Aamupäivän keskittynyttä, päivän energistä tai varhaisillan kokonaisuuksia syleilevää aikaa ei niihin viitsi tuhlata, mutta yön lepäävä ja uudistava aika sopii niille hyvin.

Yö on aina pikkuisen poikkeusaikaa. Se on välitila-aikaa, jossa valveillaolo muuttuu uneksi. Yöpöytäkirja on silta kahden maailman välillä. Yön pissaheräämisen jälkeen yöpöytäkirja on avattava uudestaan ja aamulla vaaditaan joskus tuntikin yöpöytäkirjailua ennen todellista heräämistä.

(Yöpöytäkirjailu tarkoittaa jokaisen sivun jälkeen sängylle tipahtavaa kirjaa eli tilaa jossa uni ja valve vaihtelevat muutaman minuutin välein. Tällaisessa tilassa uni ja yöpöytäkirja ovat yhtä. Mutta vaikutus ei ole yksisuuntainen. Myös uni vaikuttaa kirjaan. Joskus olen ollut hyvinkin hämmästynyt siitä, ettei kirjan kiinnostavimpia tapahtumia löydy muiden lukukokemuksesta. Yöpöytäkirjailun syy on yleensä se, että on viihtynyt jommassakummassa maailmassa liian pitkään ja siirtymisen taito on ruosteessa. )

Yöpöytäkirjojen avulla seuraan myös aikaani ja pysyn mukana keskustan keskusteluissa. En ole koskaan ollut treffeillä, mutta jos joskus sellaisille joudun tai pääsen otan mukaani yöpöytäkirjani. Jos joskus juutun hissiin tuntemattomien ihmisten kanssa, yöpöytäkirjojen avulla pysyn pystyssä korjaajan saapumiseen asti. Jos joku vanha koulukaverini pyytää kirjasuositusta, vilkaisen aina ensimmäisenä yöpöydälleni. Pystyn seisomaan kohtuullisen rauhallisina ruuhka-ajan jonossa puheliaassakin kulttuurissa, kun tiedän että voin milloin vain vetää esiin yöpöytäkirjani.

”Pitkät jonot täällä tänään.”

”Kyllä. Oletteko lukeneet Kostovan Historiantutkijan?”

The Historian on kuitenkin huonoa viihdettä. Sillä ei pärjäisi kassoille asti. Kuudensadan sivun jälkeen minua ei kiinnosta pätkääkään se saadaanko Draculan kaula lopulta katkaistua vai ei. Toivottavasti kirjasta ei tehdä elokuvaa. Sitä paitsi henki on aivan liian arvokas kirjan ”historiantutkijoille”, kaikille niille. Vampyyrithan ovat Jumalan ratkaisu liikakansoitukseen. Metsästäväthän ihmisetkin jäniksiä. Seuraava yöpöytäkirjani odottaa jo avaamista. Se on Reko ja Tina Lundánin Viikkoja, kuukausia.