”Mä oon niiiin rehellinen, että pomo anto potkut, jätkäkaveri heitti pihalle ja exän uus heitti baarissa siddut niskaan.”  

 

Maailman suurin valhe on rehellisyys. Rehellinen valehtelija luo illuusion totuudesta. Oikeasti totuus on tietysti pelkkä postmoderni identiteetti.

Olen kasvanut aikuiseksi tämän maailman luultavasti ainoassa laitoksessa, jossa rehellinen valehtelija ei ole valehtelija vaan objektiivinen tarkkailija. Jo ensimmäisenä vuonna tiesin, etten halua toimittajaksi. Onneksi muut halusivat minun puolestani.

 

”Mut oikeesti sun pitäs olla objektiivisempi, etenki ittes suhteen.”

Journalismi on rehellistä. Sitä tekevät todenpuhujat, jotka eivät keksi vaan kertovat. Uudessa sosiaalipornojournalismissa toimittaja puhuu totta myös itsestään, ystävistään ja sinusta. Sillä ehkä sinun siellä kotona pitäisi myös herätä huolehtimaan itsestäsi ja maailmasta. Rehellisellä valehtelijalla on aina rehellisiä ja tosia neuvoja muille.

 

”Mut eihän toi toimi niinku oikeesti.”

Oikeasti on toimittajan työkalu. Sen avulla mitataan juttujen tärkeys ja ihmisten selväpäisyys. Kenellekään en kertonut, että keksin haastateltavat koulutöihin, kun en uskaltanut vaivata ihmisiä oikeasti. Sellaista olisi ollut turha kertoa toimittajakokelaille, joille oikea maailma ei oikeasti ole olemassa ilman lihaa ja verta olevia ihmisiä.

”Tää ei vaan oikeesti oo kiinnostavaa. Ymmärrätsä? Ei kukaan jaksa lukee tällasta skeidaa.”

Rehellinen valehtelija ei ymmärrä, että oikeasti on tylsää.

 

”Emmä tiätsä ymmärrä.”

 

Niinpä. Rehellinen valehtelija saa viimeisen sanan, sillä hän on aina oikeassa, sillä silloin jos hän ei ole oikeassa tai tiedä jotakin, hän myöntää sen rehdisti eli on oikeassa.