Kiinalaisen elokuvan viikko on nyt ohitse. Saldo vaivaiset kaksi elokuvaa. Green te ja Love for the last time. Kummatkin kelvottomia. Ensimmäisellä kerralla  pitkät fetisointikohtaukset ja länsimaalaisittain onneton länsimaalaista juonta kopioiva draamankaari, jossa kännykkä näyttelee isoa osaa, oli ihan huvittavaa, mutta toisen kohdalla jaksoin tuskin nauraa, kun koomassa olevan pianistinaisen kerrottiin olevan raskaana.

Kiina on iso maa ja yksi viikko on lyhyt aika. En ole kiinalaisen elokuvan asiantuntija, mutta jotain parempaakin ohjelmistoon olisi varmasti saatu. Ehkä kaikki ne neljä elokuvaa, joita en nähnyt, olivat sellaisia. Kahden nähdyn elokuvan perusteella pitää kuitenkin todeta, että ainakaan minkäänlaisena suvaitsevaisuuskasvattajana viikot eivät toimi.

Näkemäni kiinalaiset elokuvat ovat kuin jonkun, superkalliin laukkumerkin halpoja kopioita, joita myydään kadunvarsilla. Vähän niin kuin suomalaiset Levottomat -trilogiassa. Mieluummin sitten vaikka mytologiaa ja historiaa kuin tätä. Pitää varmaan käydä katsomassa Yimou Zhangin Kultaisen kukan kirous. Se on ainakin kiinalaista.