”Stereovalokuvan taika” on Mikkelin valokuvakeskuksen tämän kesän näyttelyn nimi. Näyttely on ensimmäinen kolmiulotteisen valokuvauksen katselmus Suomessa. Voi kai sanoa, että jo oli aikakin, sillä ensimmäiset kolmiulotteiset valokuvaparit ovat peräisin 1800-luvun puolivälistä.

Suurin osa näyttelyn kuvien kolmiulotteisuudesta riippui katsojan kyvystä ristiinkatsoa. Esite vakuutti, että sen voi oppia. Helppoa se ei kuitenkaan ole. Itse sain kolmannen, kolmiulotteisen kuvan esiin vasta näyttelyn lopussa harjoittelukortin avulla. Siinä vaiheessa olin kuitenkin jo niin väsynyt, etten jaksanut testata juuri löytynyttä taitoani itse taideteoksiin.

Kolmiulotteisuuden lisäksi näyttely oli onnistunut historiallinen katselmus suomalaiseen valokuvataiteeseen. Mukana oli nykytekijöiden lisäksi esim. Akseli Gallen-Kallelan tutkielmia.

Historiallisuutta oli myös Petri Anttosen Kuusi kulmaa -kollaasissa, jossa kuvaaja jäljitteli muiden, tunnettujen valokuvien tunnuttuja töitä erilaisin, pienin variaatioin. Esimerkiksi tällä kertaa pääkallon päällä oli lihaa ja se oli nurmikolla.

Ulla Jokisalon Kohtaaminen taas oli ihanan herkkä. Jostain syystä, jota en täysin osaa verbalisoida, Jokisalon herkkyys vetoaa minuun aina. Tässä näyttelyssä mukana oli stereokuva maisemasta. Toisessa kuvassa oli muista Jokisalon töistä tutulla pistomenetelmällä tehty harmaa susi. Kuvan vastaparissa taas oli punaiseksi lankasotkuksi purkautuva punahilkka. Tunnelma oli sadunomainen, uhkaavakin.

Mielenkiintoinen teossarja oli myös Tuomo-Juhani Vuorenmaan silmä- tutkielma. Esitteeseenkin päätynyt ”Silmät pienellä näyttämöllä” oli luonnossa enemmän ahdistava kuin hauska.  Ehkä ”sillä silmällä” katsominen onkin aistien sulkemista laatikkoon eikä perspektiivin avaamista.

Kaiken kaikkiaan näyttely oli yksi kesän parhaista. Se oli sopivan kokoinen, kerralla katseltava ja kuitenkin kattava.