Viime yönä olin loputtoman yksinäinen. Yö oli pitkä. Ajattelin suudelmia, halauksia, pikku riitoja ja muita parisuhdejuttuja. Ajattelin seksiä ja kaikki niitä lapsia, joita en ikinä saisi. Aamuyöstä mietin kuolemaa tekevää vaariani ja hänen ympärillään pörrääviä tyttäriä ja tyttärentyttäriä. Ajattelin vaarini vaimoa, isoäitiäni. Ajattelin sitä, miten itse joskus kuolen yksin ja ilman vierailijoita.  

Ehkä teen itselleni karhunpalveluksen kieltäytymällä kaikesta parisuhteeseen tähtäävästä kommunikaatiosta. Olen ollut kerran parisuhteessa. Se oli ensin ihanaa, muttei niin ihanaa, ettei lopun kamaluus olisi ollut sata kertaa kamalampaa kuin alun ihanuus oli ihanaa. Palasten kerääminen kesti hävyttömän pitkään, mutta kun lopulta olin koko-nainen, päätin, että tulevaisuudessa olen itse itselleni tarpeeksi.  Onhan parisuhde joka tapauksessa pahan patriarkan heteronormatiivisuutta ylläpitävä mainostemppu.

Ja tässä nyt ollaan. Maailmassa olemiseni on hyvin pientä. Lähinnä keskustelen kirjojen, elokuvien, lehtien ja äitini kanssa. Se on ihan kivaa. Se on enemmän kuin kivaa. Se on huikeaa! Yleensä. Mitä siis tapahtui viime yönä…Voisiko joku kertoa minulle?