Lainasin tänään Mauno Jokipiin Panttipataljoonan. Yritin pitkään, joskin melko laiskasti, metsästää kirjaa divareista. Mummin ja vaarin kirjahyllystä kirja olisi tietysti löytänyt, mutta jotenkin halusin tehdä pesäeron siihen kirjahyllyyn. Vaarini haastatteluja on mukana kirjassa. Hänen ja isosetäni nimet löytyvät myös lopun nimilistoista.

Panttipataljoona on tuhatsivuinen järkäle suomalaisen SS-pataljoonan historiasta. Ensimmäinen painos on vuodelta 1968. Oma vaarini liittyi Waffen-SS:ään vuonna 1941. Suomeen hän palasi vuoden 1944 syksyllä, parahultaisesti ehtiäkseen mukaan Lapin sotaan. Muu pataljoona palasi jo edellisen vuoden kesäkuussa.

 

Suomesta Saksaan lähetettiin yhteensä 1400 sotilasta. Luku on melko vaatimaton, jos sitä vertaa muihin pohjoismaihin. Esimerkiksi Norjasta SS-joukkoihin liittyi 5000 miestä. Se, että Suomi oli tuolloin miehittämätön maa, antoi tietysti tiettyä lisäarvoa suomen 1400 vapaaehtoiselle.

Yksi syy suomalaisten värväämiselle oli tietysti ulkopoliittinen tilanne. Neuvostoliitto oli juuri liittänyt itseensä Viron, Latvian ja Liettuan. Neuvostoliitto oli myös nostanut Suomen rajoilla divisioniensa luvun 15:sta 20:een.

 

Aluksi saksalaiset olisivat halunneet joukkoihinsa vain suomenruotsalaisia, todellisia germaaneja. En tiedä, miksi suomensuomalaiset pääsivät mukaan värväykseen. Oma vaarini löysi SS-joukot yliopiston ilmoitustaululta. Hän oli jo pitkään halunnut tutustua ylensyöneen Euroopan sydämeen. Näin asia on ainakin meille selitetty. Panttipataljoona oli maatalonpojan ainoa mahdollisuus matkustaa ja nähdä maailmaa. 

Vaarini kuten kaikki muutkin panttipataljoonalaiset värväsi Esko Riekki. Kaikkien värväytyneiden arjalainen tausta varmistettiin. Täysin aukotonta taustojen kartoitus ei ole kuitenkaan voinut olla, sillä esimerkiksi isosetäni, isoäitini veli, pääsi joukkoihin vain 17-vuotiaana.

 

Suomalaiset joukot lähtivät matkaan Turusta a suurina sankareina ja kansakunnan pelastajina, ainakin omasta mielestään. Olivathan he uhrilahja Saksalle, jonka apu itärintamalla oli sillä hetkellä enemmän kuin tarpeen.  Pian sankaruus kuitenkin karisi nuorukaisten hartioilta.

Suomessa Mannerheim etsi hyvää syytä kutsua joukot takaisin. Kirjeenvaihtoa kotiin sensuroitiin ja esimerkiksi vaarini lehtikirjoituksia ei enää julkaistu missään lehdessä. Takaisin tuli lopulta ryvettynyt joukko, jolla ei ollut enää mitään asiaa puolustusvoimatehtäviin. Kaikkia SS-joukoissa palvelleita kuulusteltiin ja heidät julistettiin syyttömiksi, mutta silti esim. valtiovirkoja ei heille juurikaan herunut.

 

Oma vaarini jäi SS-joukkoihin, kun muut lähtivät kotiin. Pian hän kuitenkin sai lavantaudin ja erosi upseerikoulusta. Lavantaudin hellitettyä alkoi kuukausien vaellus kotia kohden. Yksinäinen suomalainen sotamies matkusti sotivan Euroopan halki. Samanlaisia kertomuksia löytyy varmaan kaikista Euroopan maista.

Lopulta odotettuaan aikansa Virossa, vaarini pääsi Suomeen, jossa hän välittömästi liittyi Suomen armeijaan ja osallistui Lapin sotaan. Parhaat vuotensa Saksan armeijalle uhrannut mies siis päätti nuoruutensa ajamalla saksalaiset pois omasta maastaan.