Herään. Olen nähnyt unta, jossa hikoilen. Oikeassa yössä en kuitenkaan hikoile vaan köllötän mukavasti peiton alla ja mietin unta, jota juuri hetki sitten näin.

Unessa istun isovanhempieni Helsingin asunnon työhuoneessa. Töitä on paljon, mutta minulla ei ole kiire. On kuuma. Hikipisarat tippuvat näppäimistölle. Unessa ei kuitenkaan ole helteinen päivä vaan synkkä ja pimeä yö.

Isäni tekee käsipaperista päivänvarjon ja tuo sen työhuoneeseen ilmaa viilentämään. Hän jättää varjon pyörimään viereeni.  Pian tuulenvirtaus on kuivattanut hien eikä minulla ole enää kuuma. Työt eivät kuitenkaan suju aikaisempaa letkeämmin. Nyt minua häiritsee olohuoneen äänekäs riita.

Pikkusiskoni on vihainen, sillä isä on irrottanut kaksi valokuvaa hänen albumistaan ja liimannut ne käsipaperipäivänvarjoon. Toinen, keltaruskeaksi kulunut, geometrinen taideteos kirkonportaista, on siskoni lempikuva. Sen yläreunassa on jotain erityisen tärkeää, ehkä sisko itse. Kuvan on isäni ottama.

Äitini kurkistaa työhuoneeseen. Hän haluaa siistiä päivänvarjot reunat. Minusta varjo on hieno sellaisenaan. Ajan äitini takaisin riitelevään olohuoneeseen ja jatkan kirjoittamista. Kirjoitan kellonaikoja ja niihin liittyviä tapahtumia; 12.13-12-32 tein töitä, 12.32-12.38 kävin vessassa jne. Välillä tallennan kaiken. Oikeasti odotan televisio-ohjelman alkamista, vaikka television katsomisesta ei saakaan rahaa.

En kuitenkaan koskaan pääse katsomaan ohjelmaa, sillä minulle ilmoitetaan, että olen voittanut kilpailun. Toinen voittaja on pehmeä, kullankeltainen Lolita. Saamme kumpikin palkinnoksi kukkakuvioisen paperihameen ja kertakäyttöpaidan. Hameessa on valkoisella pohjalle pieniä, puhtaita ketokukkia.

Isäni lupaa viedä meidät bussilla leiripaikalle, etteivät hameemme likaannu. Lolita tanssii saunanportailla rock´n rollia ja kiljuu riemusta. Minä haluaisin mennä leiripaikalle yhteisellä kyydillä, sillä olen ihastunut rastapäiseen leiripoikaan, joka ajaa yleistä bussia, mutta en halua pilata Lolitan riemua.

Lolita haluaa pysähtyä kaupan kohdalla, sillä hänellä on omenannälkä. Kaupassa on niin kylmä, että kaikki elintarvikkeet ovat jäähileessä. Isä käskee meidän pitää kiirettä.

Mehuhyllyjen luona törmään vanhaan yliopistotuttuuni, joka jätti opiskelut kesken ensimmäisen vuoden jälkeen. Hänellä on mukanaan kassi, jossa lukee ”Minä olen saksalainen idealisti.”  Muistan, että ystäväni opiskeli sivuaineena saksaa. Ystäväni on iloinen, koska osaan kertoa hänestä jotain vuosien takaista. Hän kertoo tulleensa raskaaksi vahingossa ja pelkäävänsä estolääkityksen vaurioittaneen sikiötä, jotta voisin päivittää tietoni.

Huomaan, että kaupassa on uusia kuningatar-trip-mehuja, mutta en osta sellaista, koska se on kalliimpi kuin vanha suosikkini mansikka. Ostan myös jotain muuta, mutta en muista mitä. Myyjällä on lyhyet hiukset ja hän hymyilee vain miehille. Kun lopulta pääsemme pihalla, Lolita tarjoaa kaikille omenoita ja isä tankkaa bussin.

Ennen kuin jatkamme matkaa, isä haluaa pestä hampaansa, sillä hän söi Lolitan tarjoaman omenan. Söpö poika on vaihtanut linja-auton mukit muovisiin. Isäni moittii häntä siitä. Ajatus on hyvä, mutta toteutus liian epäsiisti. Jouduimme kysymään vieraalta mieheltä tietä leiripaikkaan. Kullankeltaisella Lolitalla on kuuma ja hän yrittää varjella hamettaan hieltä.

Leirikeskus on urheilukentän vieressä. Isä parkkeeraa bussin mäkeen. Pystytämme Lolitan kanssa päivänvarjon, teemme drinkit ja istumme alas odottamaan muita. Lolita lainaa minulle ripsiväriä.