Unessa rakastuin opinto-ohjaajaani, kaljuun fysioterapeuttiin, joka koko ajan hieroi ilmaa. Näin hänet ensimmäisen kerran yliopistolla ja hän vei minut syömään. Tai hän söi kolme isoa kanaa ja minä istuin. Olin juuri soittanut vanhalle poikaystävälleni ja saanut isovanhemmiltani ilkeän kirjeen ja hän lohdutti minua.

Halusin nähdä opinto-ohjaajan uudestaan, joten sanoin, ettei printterini toimi enkä saa gradua tulostettua torstaiksi, joka oli dead line. Opinto-ohjaaja hälytettiin paikalle. Hän odotti minua pihalla. Pelotti. Mutta heti kun näin hänet, hän hymyili. Seisoimme hetken pihalla. Joku laiha miespuolinen professori kävi pyytämässä opinto-ohjaajalta niksautusapua. Harmitti, koska ongelmani oli niin keinotekoinen ja helposti ratkaistavissa. Väitin, että professori oli antanut minulle dead linen vaikka juuri hän oli sanonut, että ota kaikki aika.

Opinto-ohjaaja halusi syömään. Portaissa ohitsemme käveli fuksi, jolla oli isot violetit aurinkolasit ja niiden alla toiset oranssit, joissa oli vain toinen linssi. Fuksin hiukset olivat myös violetit. Opinto-ohjaajalla ja hänelle näytti olevan hyvä suhde. Unessa se ei haitannut minua, koska fuksi oli niin naurettavan näköinen. Nyt se taas haittaa minua paljonkin, koska fuksi oli kuitenkin nuorempi ja hyvin aktiivinen.

Menimme syömään. Opinto-ohjaaja tilasi taas kanaa. Olisin halunnut suudella häntä. Mielestäni opinto-ohjaaja söi todella nopeasti. Valehtelin, että olin jo syönyt. Aivan ruokailun lopussa kolme kimalaista lensi Opinto-ohjaajan mukiin, mutta siitä huolimatta tämä kasteli leivänpalansa lasin pohjalle jääneessä mehutilkassa.

Ruokailun loppuminen ja opinto-ohjaajan mahdollinen lähteminen rupesi pelottamaan minua niin, että ahdistuin. Pelossani kasvatin gradusta draamaa, vaikka se olikin vaikeaa, koska mitään draaman aineksia ei ollut. Halusin olla uhri, sillä ajattelin, että sellainen mies voi kiinnostua minusta vain jos olen uhri.

Yhtäkkiä uni hyppäsi muualle.  Seisoin kadulla ja isoisäni kirjoittama kirje, jossa hän syytti minua asuntonsa sotkemisesta, masensi minua kovasti. Ehkä piristääkseni itseäni päätin järjestää juhlat erään ystäväni luona. Kaikki vieraat saivat lahjaksi muovisen hevosen. Vieraita oli paljon ja he olivat erittäin humalassa. Juoma oli vihreää.  

Ikävä kyllä ystäväni vanhemmat palasivat oletettua aikaisemmin. He olivat vihaisia minulle ja sanoivat, etten ole enää tervetullut heidän kotiinsa.  Vieraat hävisivät ja minä jäin yksin kaupunkiin. Harhailin ympäri kaupunkia ja kuvasin pienellä kertakäyttökameralla kaikkea epäolennaista; kerrostaloja, ovia, lähinnä kai kerrostalojen ovia, joille yritin antaa jälkikäteen jotain suurempaakin arvoa. Näin myös isääni kuvatessani, hänelläkin oli paha mieli isoisäni kirjeen takia etenkin siksi, että hänen veljensä oli toiminut asiassa kätyrinä.

Nousimme pöydästä. ”Mitä minä sitten nyt teen?” kysyin. ”Sinulla taitaa olla gradukammo”, Opinto-ohjaaja sanoi. ”Uskon, että kaikki on valmista, mutta sinä pelkäät palauttamista.” Tartuin oljenkorteen hanakasti. Juuri siitä kaikki johtui, gradun palauttamisen kammosta. Oikeasti gradu oli valmis, printteri toimi eikä palauttamiselle ollut mitään esteitä. Opinto-ohjaajan kädet hieroivat taas ilmaa. Hän lohdutti minua ja sanoi, että voisin ottaa kaiken ajan, minkä tarvitsin, sitten hän halasi minua. Silloin heräsin.