Raha on ruma asia. En ole koskaan nähnyt kaunista rahaa. Ehkä en ole matkustanut tarpeeksi. Jokainen tuntemani raha on joko sairaanoloisen astmaattinen tai kärsii hypotermiasta. Jos olisin tehnyt jonkun tekemättömistä matkoistani, olisin ehkä voinut nähdä helisevän tai kikattavan tai kirkuvan setelin. Turha kai edes sanoa, että juuri kotoinen, ruma raha teki matkoista tekemättömiä.  

Raha on pahaa. Haluan rahaa. Haluan seteleitä hätävaraksi, kolikoita välineeksi, numeroita nautintoihin ja välttämättömyyksiin. Haluan rahaa tilille, haluan rahaa numeroiksi, nolliksi ja ykkösiksi. Tili on turva johon voi käpertyä. Se on elämäntehtävä, joka pitää virkeänä. Raha on palkinto, jota jaetaan tehdystä työstä. Eräät ovat opettaneet minulle tämän totuuden paremmin kuin hyvin.

Tunteella ei järjellä. Eräistä kapakkaan pitää syöksyä ilman lantin killinkiä. Eräät nojaavat mieluummin veltosti baaritiskille, pummaavat tupakan, vaihtavat suurenmoisia, taidolla valittuja sanoja ja juovat epähuomiossa vierustoverin tuopin kuin ansaitsevat rahaa.

Aamulla samat eräät heräävät vieraasta sängystä vieraan alastoman ihon vierestä, pesevät naaman vieraassa lavuaarissa ja kirjottavat muutaman kuolemattoman lauseen alakerran ravintolan käsipaperiin. Voi kuinka, että, helvetti soikoon, minä kadehdinkaan eräitä. Eräät ovat vapaita. Minä vedän perässäni kilisevää kolikkopinoa.

Eräät opettivat minut ansaitsemaan rahaa. Eräät toiset opettivat minua antamaan sitä. Lahja on kaunis. Raha on ruma. Lahjan voi antaa. Sen voi ottaa vastaan tai siitä voi kieltäytyä. Rahaa voi valuttaa sormien välistä. Sitä voi polttaa. Sen voi sulkea nyrkkiin. Rahaa voi antaa tai sitä voi ottaa vastaan. Raha ei ole lahja, sillä lahja on hengeksi kiteytynyttä ainetta ja raha aineeksi kiteytynyttä hengettömyyttä.