Tein tänään nettitestin. Yleensä en piittaa testeistä, mutta tämä mittasi ekologisen jalanjälkeni. Aika monta maailmaa mahtui yhteen jalanjälkeen. En tiedä, missä vaiheessa kestävä kehitys, ekologisuus ja maailman pelastaminen muuttui ideologiasta arjeksi ja milloin arki rupesi lipsumaan vähemmän kehittäväksi ja ekologiseksi. En enää oikeastaan suojele luontoa vaan luonnonsuojelu on osa identiteettiäni. Minä en palvele aatetta vaan aate minua, ja silloin kun aate on minua varten enkä minä aatetta, aate lipsuu.

 

Vierailin viikko sitten Tulevaisuuden tutkimusseuran kesäseminaarissa olin hetken verran taas ihan oikea aktivisti enkä vain vetelä elämäntapavegaani. Sellaisten pitkän linjan aktivistien kuten Pentti Malaskan lohduton tulevaisuuskuva sai minut kiukkuiseksi. Kai tässä sentään jotain voi tehdä. Ehkä kuitenkin pienenkin pisaran valinnat vaikuttavat tässä valtavassa saastemeressä. Ekologinen jalanjälki vahvistaa epäilyn. Minun valinnoillani on väliä, sillä minä olen osa kokonaisuutta.

Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken väestön tarpeet vaarantamatta tulevien sukupolvien mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa. Määritelmä on peräisin vuonna 1987 laaditusta raportista Our Common Future. Jostain syystä kestävästä kehityksestä ei kuitenkaan ole kahdessakymmenessä vuodessa tullut samanlaista yhteistä visiota kuin esimerkiksi hyvinvointivaltion kehittämisestä aikoinaan. Ehkä siksi, että palkinto on liian kaukana. Se jää tuleville sukupolville.

Nyt tarvitaankin yhteistä visiota, uudenlaista draamankaarta, jonka alle mahtuvat myös ne, jotka eivät vielä ole syntyneetkään.